keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Kattotuolien väsäys alkaa

Sain alkuviikosta siis paikalle armoitetun kylänmiehen, jota kutsuttakoon vaikkapa nimellä herra L näissä kirjoituksissa mahdollisen intimiteettisuojan nimissä, en tullut kysyneeksi saako nimeä julkaista, eikä näinä nykyaikoina enää tiedä mitä saa kirjoittaa ja mitä ei. Eipä tuossa mitään, leppoisa ja hieno työmies, eikä varmasti mitään ongelmia tule, mutta näin nyt kuitenkin päätin tällä kertaa.

Paikalla oli jo Sunin aiemmin toimittama puutavarakuorma, josta löytyi niin kutosta kuin kasiakin. Kattotuolit tulevat kutosen lankuista ja laipiot kutosista, paitsi kamarin osuus, jossa on hieman pitempi kantoväli ja joka piti tehdä kaseista kantavuuden maksimoimiseksi.

Ensimmäinen ongelma tuli vaiheessa yksi. Koska olimme suuressa viisaudessamme jättäneet ylimmän hirsikerran kiertämättä, terassin yläpuolista poikkihirttä ei tietystikään ollut paikallaan tukemassa laipioita ja kattotuolia. Sellainen piti siis tehdä, että pääsisimme alkuun. Kaksi kakkosnelosta vastakkain ja seinään kiinni. Homma hoidossa.

Sitten laipiot 60 sentin välein tasalle hirsiseinien päälle. Laipiot lyötiin nauloilla kiinni hirsiin (ja lopuksi vielä naulauskulmaraudoilla lisätukea Antin pyynnöstä). Samalla piti tehdä lopullisia päätöksiä piipun kohdasta, piipun ja laipion / kattotuolin välille pitää jäädä vähintään 10 cm, ettei koko viritys kärähdä heti ensimmäisessä piipun testauksessa.

Laipioiden päälle oli tarkoitus lyödä kolme pystypuuta tukemaan kattotuoleja. Lopulta päätimme tehdä vielä ns. kurkihirren kakkosnelosesta, jonka päälle kattotuolit oli helppo latoa makailemaan. Rakenteesta tulossa myöhemmin kuvia, joista saattaa saada hieman tarkemman käsityksen, mitä tehtiin ja miten.

Homma eteni niin vauhdilla, että parissa päivässä kaikki oli ohi. Seuraavana olisikin sitten vuorossa ponttilaudan läpsyttely koko katon peitoksi, mutta sehän onkin jo aivan toinen tarina.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Hirret katon tasalla

Tämä teksti tulee nyt hieman jälkijunassa, mutta pääpiirteittäin homma meni niin, että hirret nosteltiin paikoilleen viimeistä kierrosta lukuunottamatta, sen laadussa kun oli paikka paikoin toivomisen varaa ja korkeutta mökillä on jo ihankin tarpeeksi. Ja näimme, että näin oli hyvä.

Sauna on nyt siis kohonnut katon rajaan asti ja talvitauko astuu kuvaan. Jatkamme keväällä katon teolla ja muilla kommervenkeillä. Melko kivuttomasti nuo hirret paikoilleen livahtelivat. Lopuksi heittelimme ylimääräiset hirret katolle ja kevytpeitteet päälle katoksi ja enimpien lumien poissapitämiseksi.

Pelto ja imeytyskenttä näyttävät toimivan yhteen erinomaisen huonosti, sitäkin pitää sitten keväämmällä katsella.

Kaikki hyvin ja kaikenlaiselle talkoo- ja työväelle tässä vaiheessa suuret kiitokset! Jotkut kiittäisivät lukijaakin tässä vaiheessa, mutta mitäpä minä sellaisia. Kiitä sinä meitä!

maanantai 24. syyskuuta 2007

Lattiavalu

Lattiavalun kanssa alkoi olla jo hieman kiire, koska hirsikerrat nousivat uhkaavasti taivasta kohti ja valu tultaisiin siirtämään oikealle paikalleen samalla menetelmällä kuin anturankin kanssa, eli kura-auto jää kiinni johonkin kohtaa pihaa ja Turusen traktori (tällä kertaa itse Matti ratissa) jatkaa siitä etukolan kanssa puurot paikalleen. Isä ja minä lapioidaan kuin perkeleet.

Suojasimme ensin hirret paksulla pahvipaperilla enemmiltä roiskeilta ja siivosimme kulkuväylät traktorin tulla sekä leikkasimme ja levitimme raudoitusverkot paikoilleen.

Kuraaminen kävi totutun näppärästi. Ja Tauno liippasi kuin vanha tekijä, pinnasta tuli niin siisti kuin siitä nyt yleensä voi tulla. Tauno kävi vielä illemmalla liippaamassa teräsvehkeellä lattiat uudelleen ja ripotteli samalla hieman betonia valun pintaan, kuulemma näin lattian kestävyys paranee.

Terassin allekin tuli valua, koska sitä oli taas jonkin verran ylimääräistä. Kaatoja (viemärit sekä saunassa, että pesu/pukuhuoneessa) ei ole sen enempiä testailtu, mutta pakkohan ne on olla paikallaan.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Toiseksi viimeiset lattiatyroksit

Tauno kävi laittamassa lattiatyrokseja paikoilleen huomista valua varten, saunasta ja pesuhuoneesta puuttui vielä osa. Itse olin taas reippaasti töissä koko sunnuntain. Ihan pikkiriikkisen jäi vielä huomiselle aseteltavaa.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Lattian eristys

Levittelin tyrokseja lattialle Katajamäen ihmetellessä viimeisiä korvaavia hirsiä. Tyrokseja tuli kaksi seinille ja yksi keskelle, tosin tuo keskiosa ei kovin isoksi jäänyt. Tyroksien korkeudeksi yritin tähdätä noin kymmenisen sentin valupaksuutta. Pesuhuoneen ja saunan välisen tulevaisuudessa muurattavan kiviseinän alle jää paksumpi lattiavalu, kuten myös piipun alle.

Jostain ihmeen syystä lattialevyjä on noin kaksi pakettia liikaa.

maanantai 3. syyskuuta 2007

Sokkeli valmis

Hain Rautiasta viisikymmentä harkkoa lisää, että varmasti piisaa. Tuolla kuormalla huomasi jo, että peräkärryssä on jotain. Viimeinen kierros kivijalkaa. Pari summittaista aukkoa ovia varten, viimeinen harkkokierroshan oli tarkoitettu korvaamaan ensimmäinen hirsikerros, ettei tarvitse niin paljoa niitä lahoja korvata. Paikalla Tauno ja minä.

Niin, hirsimieshän pyysi omille työmailleen kuukauden lisäaikaa ennen Sauraperällä piipahtamista, alunperinhän sokkelin piti olla valmis elokuun alussa, mutta nyt siis syyskuun alussa ja nythän se sitten on valmis. Kuivatellaan hieman ja rimpautus hirsimiehelle, nyt voimme aloittaa tositoimet.

lauantai 1. syyskuuta 2007

Sokkelin muuraus

Sokkelin muurauspäivä alkoi kello 11:30, olin tullut aamulla kuudelta kotiin. Hommat hoituivat kuitenkin lähes kuin vettä vaan. Harkot loppuivat kesken (laskut ilmeisesti jostain ihmeen syystä yhtä kierrosta alle), viimeinen kierros jäi myöhemmäksi. Mukana Tauno ja minä.

Pakkohan tuossa on tietysti mylly olla, ensimmäinen harjoittelupäivä meni kottikärryissä sekoitellessa, eihän siitä mitään tule, vaikka tuo laasti onkin "lisää vain vesi" -tyylistä jauhoa.

Kylläpä siitä tulikin melkein hieno.