keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Lupa-asioista

Soitin rakennustarkastajalle ilmoittaakseni saunamökin mahdollisesta kohoamisesta pihamaallemme. Hommat hoidossa, piirustukset vain pitää saada jotenkin väsättyä ennen kuin mökki on pystyssä. Täällä on tapana saada luvan hintaan 50% korotus mikäli kuvia piirrellään vasta jälkikäteen.

Viemäröinnessä tarkastajan alkuperäisenä toiveena oli kunnan viemäriin liittyminen, mutta erinäisten seikkojen(*) selvittäminen sai hänet vakuuttumaan, että saunapallo riittää. Puheissa kyllä kävi jopa maanpäällisen putken vetäminen viemäriverkkoon ja pumppu toiseen päähän pumppaamaan niitä pariakymmentä litraa vettä, jotka saunareissulla kiukaalle lyömme ja huuhteluun käytämme. Suihkuthan meillä kuitenkin on sisällä. Onneksi tuohon ei tarvinnut lähteä.

(*) Emme ole pohjavesialueella tai lähellä vesistöjä, lisäksi maalämpöputkemme ovat mökin ja viemäriverkoston välissä.

Soitin myös ex-naapurilleni Antille (jonka jotkut voivat muistaa alkuperäisestä blogistani) ja kysäisin olisiko innostusta lähteä arvioimaan tämän urakan mittavuutta sekä antamaan hieman neuvoja matkan varrella. Olihan siellä ja rakennuskuvat ja sitä myöten luvat onnistuvat myös hänen kauttaan.

Hienoa, nyt se läjä vain pitää saada tänne markille.

Ei kommentteja: