perjantai 20. heinäkuuta 2007

Mökin imeytyspaketti ja salaojaputkea

Lähdin Rautiaan tsekkaamaan saunapalloasioita. Siellä minulle saatiin kaupattua mökin imeytyspaketti 1, vaikka hieman epäilin tarvitseeko noin jykevää vehjettä tuon parinkymmenen viikottaisen vesilitran imeytykseen. Pohjavesialueita tai muita vesistöjä ei ole lähimaillakaan. Ja autonpesu pihassa kuluttaa moninkertaisen määrän vettä. Säännöt ovat tietysti sääntöjä, mutta niin ovat mielipiteetkin. Siis mielipiteitä. Rautiassa kuitenkin vakuutettiin, että Töysässä pitää olla vähintään tuollainen pallukka maan sisässä.

Samalla reissulla hain Jokelta x-maataloudesta salaojaputkea. Tätä tarttui mukaan noin viisikymmentä metriä. Päättelin itsekseni, että 80 mm putki riittänee tuohon hommaan.

Ei kommentteja: