keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Hirsiveistäjä kävi

Hirsiveistäjä MK kävi katsastamassa puuläjän. Hirret saivat synninpäästön sekä kehuja erityisen hienoista nurkkaliitoksista.

Sovittiin, että mikäli saamme perustukset kuntoon elokuun alkuun mennessä niin veistäjä saapuu paikalle ja väsää sekä nostelee viisi ensimmäistä kierrosta hirsiä paikoilleen. Aikaa tähän arvioi kuluvaksi muutama päivä.

Hirret pitää laittaa valmiiksi jokainen seinä omaan pinoonsa omalle laidalle kivijalkaa. Kivijalka tulisi olla neljä senttiä pienempi kuin hirsien ulkomitta niin, että hirret tulevat kaksi senttiä yli joka reunasta. Kivijalan päälle tulee kattohuopaa alimman hirsikerroksen alle. Pyyntönä oli myös jonkinlaiset kiinnikerautapiikit pari per seinä hirsikehikon aloittamisen helpottamiseksi.

Ei kommentteja: